perjantai 31. maaliskuuta 2023

Kilikellojen maaliskuu

                                                                     


Maaliskuussa vietimme oman lelun päiviä.



Tässä kettu kävi hätistelemässä kissoja, mutta onneksi 
kissat olivat nopeita ja huomasivat vaaran 😄


Tässä yksi "villikatin" pesä.


Palikoista on moneksi esim. tulipommeiksi.


Majaleikkejä


ja välillä hyvä ottaa rennosti. 
Tässä nukutaan makuupusseissa.



Tässä kynätehtäväharjoituksia. 




Aloitimme pääsiäisvalmistelut ja askartelimme hienoja tipuja.
Myös karhu oli herännyt talviunilta ja liittyi tipurivistöön.





Minkähän värisen kanan alla on muna piilossa ?


Nukkekodin uudelleen sisustaminen käynnissä. Innokkaat traktorin- ja 
kuorma-auton kuljettajat hoitivat tavaroiden siirtämisen muutossa 😊



Tässä askarrellaan raeruohopurkin koristeita.



Maaliskuun aurinko lämmitti ja sulatti jo pihalle ihania
isoja lammikoita 😊
Vettä kerättiin innokkaasti saaviin ja ämpäreihin sekä harjoilla
murskattiin jäätä.





Kävimme mäenlaskuretkellä kukkokoulun mäessä.



Toinen mäenlaskuretki suuntautui urheilukentän viereiseen mäkeen.
Mäenlaskun lisäksi lapset tykkäsivät leikkiä maasta löytyvillä kepeillä 
ja oksilla.


Samalla reissulla näimme myös latukoneen tekemässä latuja.



Kepit toimivat myös porana, jolla onnistui tehdä hienoja
reikiä melkein nurmikkoon asti 😊


Laulutuokion laulut kuvina.


Läheistenpäivän lauluhetkeltä.
Tässä hepo hirnahtaa 😄




Herkutteluhetkeltä.




Raeruohon istuttamista


ja valmiit hienot istutukset.



Ensi kuussa opettelemmekin tällaisen ruokalorun.



Iloista Pääsiäisen aikaa kaikille🐥 !



 

















































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kilikellojen toukokuu

 Västäräkki matkoiltansa kertoilee jo juttujansa. Lintukodin kuistilla iloinen on tunnelma. Laulut kauas kantautuu, onkohan jo toukokuu? Tou...