keskiviikko 22. joulukuuta 2021

JOULUISIA TUNNELMIA





 

Itsenäisyyspäivää juhlistimme seuraamalla koko kampuksen yhteistä lipunnostoa ja sankarihaudoille menevää soihtukulkuetta. Oma kabinetti oli koristeltu teemaan sopivaksi ,"juhlasen näköiseksi", kuten eräs ryhmän lapsista hienosti sanoitti😍 Juhlaruokana saimme nauttia ihanaa uunilohta.


Meidän innokkaat jumppaajat saavat jumppatuokion aikaisiksi melkein missä ja milloin vaan😅
Yhtenäiskoulun liikunnallisen joulukalenterin venytykset ja taivutukset toimii myös meillä👍


Pipareiden leipominen (ja taikinan maistaminen..) on joka vuosi toivottua ja mieluista puuhaa😊


Ja saimmehan toki osan pellillekin ja uuniin. Maistiaisia riitti useaksi päiväksi.


Jouluaskarteluna lapset pääsivät tekemään oman metsämökin ikkunan, josta tonttu ulos kurkisti.


Pakkaspäivinä liikuimme ja leikimme sisällä oman tontumme tarkassa valvonnassa😉


13.12, Lucian päivänä, saimme seurata yläkoulun lucioiden esitystä striimattuna tietokoneelta.


🎵 Soihdut sammuu, kaikki väki nukkuu... 🎵


Ihanan talvisia pakkasmaisemia näkyy suoraan meidän ryhmän ikkunanasta. 


Ja pakkasen lauhtuessa pääsimme taas mäenlaskuun😁


Seurakunnan lastenohjaajat olivat järjestäneet meille ihanan jouluvaelluksen kirkkoon. Saimme kuulla jouluevankeliumin kivasti lapsille tehtynä, sopivan pituisena, esityksenä.


Eräänä päivänä meidän omaan saliin oli saapunut odotettu jouluinen vieras🎅. Kovasti meitä alussa jännitti, mutta nopeasti alkoi juttu luistaa. Olipa pukki muistanut meitä pienillä joulupusseillakin.


Näihin kuviin ja tunnelmiin päätämme tämän vuoden. Iso kiitos kaikille perheille ja oikein rauhallista joulun aikaa kaikkiin koteihin💖

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kilikellojen toukokuu

 Västäräkki matkoiltansa kertoilee jo juttujansa. Lintukodin kuistilla iloinen on tunnelma. Laulut kauas kantautuu, onkohan jo toukokuu? Tou...