tiistai 2. huhtikuuta 2024

Kilikellojen maaliskuu

 

Talitintin titityy

kevätsointiin virittyy.

Mäyrämuori havahtuu,

joko nyt on maaliskuu? 



Näin hienoja metsäaiheisia ikkunoita saimme tehtyä, kun joka ryhmän
lapset kävivät tuputtamassa omat eläimensä sapluunan avulla.
Joka ryhmällä oli omat eläimet.  Meidän ryhmällä oli hirvi
ja satumetsässä eläimet voivat kävellä missä vaan,
vaikka karhut puun oksalla 😄.


Saimme laskea mäkeä sekä leikkiä lumikinoksilla ihanassa auringon paisteessa
urheilukentän lähistöllä.






Tässä ovat pääsiäisaskartelut käynnissä.
Ensin sormiväreillä maalausta, joka olikin hauskaa ja erikoisen tuntuista 
värittämistä 😄. Värin kuivuttua olikin leikkaamisen vuoro ja niin syntyi 
hienoja munia koristamaan meidän ryhmän ikkunoita.
Lapset ovat lähes päivittäin kyselleet, mikä oli kenenkin tekemä sekä esitelleet ylpeinä myös vanhemmilleen omia teoksiaan 😍.





Tässä tunnetaitotuokion kuvia.
Katsoimme kuvia nalleista, joilla oli erilaisia ilmeitä. Tunnistimme niistä erilaisia tunteita, mm. ilo, suru, väsymys, jne. Lapset matkivat samanlaisia ilmeitä.
Tuokioon kuului myös Miltä tuntuu nallesta- laulu, jota pystyi seuraamaan
isolta tabletilta ja leikkimään mukana.


Liikunnan riemua sählyä pelaten sekä pyörillä ja mönkkäreillä ajellen 😍.
Kun on useampia ajelemassa, on muistettava ottaa myös muut ajelijat huomioon 
ja tässä samalla tulee harjoiteltuakin "liikennesääntöjä".


Kirjaston satutunnilla etsimme nalleja laulun kera monenlaisista paikoista
mm. viidakosta, piparkakkutalosta jne.


Ja tämän kuukauden satuna kuulimme tarinan hiiristä.
Todella hienosti jaksoivat ryhmämme lapset leikkiä laulun mukana 
sekä kuunnella keskittyneesti tarinan 😊.


Onnistuimme käydä jo retkellä leikkipuistossa, koska 
kylmät pakkasyöt olivat saaneet hangen kantavaksi. Tämä olikin lapsista sekä aikuisista
mukava yllätys 😊.


Leikkipuiston lähistöllä on useita linnunpönttöjä puissa. Näitä
olivat Eläkeliiton Juvan yhdistyksen talkoo porukka tullut tyhjentämään viime vuoden 
asukkaiden jäljiltä.
Tämä tietysti kiinnosti myös meidän lapsia, joten täytyihän tätäkin 
operaatiota käydä lähempää katsomassa 😍.



Tässä laitamme ohraa kasvamaan.




Kasteleminen on tärkeää kasvamisen kannalta.


Isossa salissa meillä oli värivarjolla erilaisia leikkejä.
Pallojen pompottaminen varjon avulla taisi olla lasten mielestä kivointa.
Tätä tehtiin useamman kerran ja kaikki jaksoivat myös kerätä ympäri salia
lennelleet pallot takaisin varjon päälle 😄.
Tässä oli ihanaa yhdessä tekemisen riemua.



Pääsiäislaulutuokiolla lauloimme ja leikimme kanapolkkaa, Minnan pääsiäismuna, pupuperhe,
luuta-akat, mummon / papan kanat ja tähän lauluun lapset saivat itse
keksiä haluamansa henkilön esim. papan, mummon jne. ajamaan kanoja.
Lapset osallistuivat hienosti lauluihin ja leikkeihin. He ovat myös nopeita oppimaan
uusien laulujen sanoja 😍.



Mukavaa alkavaa huhtikuuta kaikille !





















 

 




keskiviikko 6. maaliskuuta 2024

Kilikellojen helmikuu

 Valkohanki kimmeltää,

oksat peittää kuura, jää.

Hymyyn käy jo päivän suu,

onkohan nyt helmikuu?




Helmikuun aloitimmekin suolamaalaus askartelulla.
Saimme todella kauniita teoksia seinälle ja valossa näyttää 
aivan kuin lumikiteet kimaltelisivat 😊.



Helmikuu alkoi kireän pakkasen merkeissä, joten me olemme
aloittaneet useamman päivän liikunnalla isossa salissa.


Hulavanteet ovat olleet mieleisiä. Niitä on kiva ottaa kiinni.



Tässä mäenlaskua penkkiä pitkin.



Sekä aina yhtä mukavaa juoksua joko yhdessä tai erikseen.
Ja myös hippa on  kestosuosikki isossa tilassa 😄.


Lauluhetken laulut kuvina. Eli painui mittari nollaan, Missä on peukalo,
Lumiukot marssivat, Rati riti ralla kuunneltiin cd-levyltä ja lapset saivat valita 
mieleisensä soittimen marakassin tai rytmikapulat. Viimeisenä lauluna oli Ystäväni tuttavani.


Ja tässä musiikkituokion soittelua.



Pakkaspäivän junarata leikkejä.





Ystävänpäivä juhlatunnelmaa 😍



Ja juhlan kunniaksi pientä herkuttelua 😊.


Kirjaston satutunnin aloitamme aina samalla tutulla lorulla leikkien.



Tämän kertaisella satutunnilla kuulimme tarinan merirosvosta ja 
prinsessasta.




Värityskuvien väritystä. Harjoitellaan kynäotetta, värejä ja 
samalla kehittyvät myös hienomotoriset taidot.


Tässä olemme laskiaismäkeä laskemassa.
Pulkka luisti todella hyvin ja kivaa oli 😊.


Kävimme myös mäen vieressä olevalla lumikinoksella leikkimässä.
Tässä katsomme kuinka latukone ajoi uusia latuja 
hiihtäjille ja kuljettaja vilkuttikin meille. 






Tässä menossa Talonpoika, talonpoika missä sä asut leikki.
Tämä on hyvin suosittu leikki meidän ryhmässä.



Leikeissä vain mielikuvitus on rajana.
Tässä ovat kilpikonna ja hänen kaverinsa 😍



Salissa ajelua 😊


Ja oman salin liikuntaradalla liikkumista.




Kotileikkihuoneeseen saimme uusia siivousvälineitä,
joita tässä testaillaan. Puhdasta jälkeä syntyi 👍😊




Katsoimme pöytäteatteri esityksen liittyen kaveritaitoihin.
Lapset katsoivat todella kiinnostuneina ja keskittyneinä esitystä 😊.






Aurinkoista maaliskuun alkua kaikille 🌞!













































Kilikellojen maaliskuu

  Talitintin titityy kevätsointiin virittyy. Mäyrämuori havahtuu, joko nyt on maaliskuu?  Näin hienoja metsäaiheisia ikkunoita saimme tehtyä...